Tuuletetaanko hiukan omistamisen autuutta?

Ei riitä, että kuntaan on joskus rakennettu komea koulu tai päiväkoti. Talo ei pysy pitämättä, kuuluu vanha viisaus. Rakennusta ja sen laitteistoja täytyy huoltaa ja käyttää oikein. Odottelu ja ohi katseleminen on varma keino hankkia ongelmia. Mutta mitä jos terveellisten tilojen hankinta toteutettaisiinkin uudella tavalla? Joustavammin?

Soteuudistus jättää kunnille kosolti tehtäviä

Kuten meille on jo useasti kerrottu, osa kuntien tehtävistä ja budjeteista siirtyy uusille hyvinvointialueille. Mutta tekemistä jää silti: kuntien on edelleen tuotettava asukkailleen koulutus-, varhaiskasvatus-, kulttuuri-, nuoriso-, kirjasto-, liikunta-, vesi-, jätehuolto- ja ympäristöpalveluita sekä päätettävä maankäytöstä ja kaavoituksesta.

Isojen valintojen, pienenevien budjettien, maan sisäisen muuttoliikkeen ja muuttuvan väestörakenteen paineessa on tehtävä viisaita ratkaisuja. Jos kunta haluaa olla vetovoimainen, sillä on syytä olla joustava palveluverkko ja palvelujen toteuttamista varten toimivia, terveellisiä tiloja. Viimeksi mainitun seikan tärkeyttä alleviivaa myös valtioneuvoston Terveet tilat 2028 -ohjelma.

Kaikella on aikansa

Kysypä keneltä tahansa 60-vuotiaalta, kuinka nopeasti vuodet ovat kuluneet. Juuri eilenhän sitä oltiin nuoria ja kauniita, ja nyt alkavat rakenteet rutista. Samalla tavalla käy rakennuksille. Osa 1960- ja 1970-luvuilla rakennetuista kiinteistöistä alkaa olla huonossa kunnossa etenkin, jos niitä ei ole määrätietoisesti hoidettu ja päivitetty.

Joskus ollaan tilanteessa, että kunnan omat palvelurakennukset ovat tulleet elinkaarensa päähän eikä kunnan väkimäärän ennakoida kasvavan. Esimerkiksi vanhan päiväkodin sulkeminen ja purkaminen voi tuntua radikaalilta päätökseltä. Tässäkö tämä nyt oli?

Reipas päätöksenteko ja uusien toimintatapojen etsiminen on usein kuitenkin hyvä ja virkistäväkin ratkaisu. Viimeisten vuosien aikana yksityiset toimijat ovat auttaneet kuntia kiinteistöhankkeiden uudenlaisissa ratkaisu- ja toteuttamismalleissa.

Yksi erinomainen tuote on palveluseteli. Sen käyttöönoton myötä kunta voi delegoida osan sille kuuluvista, lakisääteisistä varhaiskasvatus- ja hoivatehtävistä yksityisten toimijoiden toteutettavaksi ajanmukaisissa vuokratiloissa – vaikkapa HYVÄN OLON päiväkodissa. Mikä parasta, vuokramalliratkaisulla kiinteistöinvestointi ei rasita kunnan tasetta, eikä omaa rahaa kulu euroakaan.

Muuttovoittokunta hyötyy nopeudesta

Jos kuntaan sen sijaan on muuttamassa nuoria tulijoita esimerkiksi vastakaavoitettujen omakotitonttien houkuttelemana, tarvitaan lisää kouluja ja päiväkoteja. Kunnan omana projektina rakennushankkeet kestävät keskimäärin 3–4 vuotta. Uudet ja vanhatkin kuntalaiset arvostanevat kuitenkin rivakampia ratkaisuja.

Onkin viisasta rakentaa notkeampaa palveluverkostoa ja uusia investointimalleja. Elinvoimaisen kunnan ei tarvitse itse rakennuttaa, omistaa ja huoltaa kiinteistöjä. Se voi keskittyä viisaaseen maankäyttöön, kiinteistönhallinnan suunnitteluun ja luotettavien kumppanien valintaan.

HYVÄN OLON -päiväkodissa varmistetaan sekä lasten että henkilökunnan hyvinvointi.

Terveissä tiloissa viihtyvät kaikki

Terveet tilat 2028 -ohjelmassa kiinnitetään huomiota muun muassa sisäilmaongelmien ennaltaehkäisyyn. Tikakosken HYVÄN OLON ratkaisut vastaavat valtioneuvoston tahtotilaan: me tuotamme rakennuksia, joiden monet ratkaisut, liimattomista lattiarakenteista alkaen, on tehty hyvän sisäilman vuoksi. 

Eikä raikkaan ilman toteaminen jää pelkästään nenän varaan. Yksi HYVÄN OLON päiväkotien innovaatioista on sisäilman laadusta kertova näyttötaulu. Se kertoo talon väelle ja lasten vanhemmille reaaliajassa ryhmä- ja lepohuoneiden sisäilman laadun ja säätää tarvittaessa ilmanvaihtoa tehostusasentoon. Raikas sisäilma auttaa niin lapsia kuin aikuisiakin pysymään virkeänä koko päiväkotipäivän ajan, ja virtaa riittää vielä viemisiksi kotiinkin.

Onko teidän kunnassanne tarvetta palveluverkon kehittämiselle tai uusille tiloille ilman isoja investointeja? Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää!